Jatkoryhmä keskiviikko

Kuntonyrkkeilyn jatkoryhmä on tarkoitettu lajia jo aikaisemmin harrastaneille. Alkeiskurssi tulee olla käytynä, joko meillä tai muualla.

Kausi starttaillaan perusteita kertaillen, jotta ohjaaja pääsee kärryille osallistujien taitotasosta. Kausi käsittää 18 treeniä, joten meillä on hyvin aikaa harjoitella monipuolisesti erilaisten teemojen ympärillä. Tavoitteena on, että kauden aikana jokaisessa treenissä päästään lyömään, mutta erilaiset teemat ja niiden mukaisesti treenaaminen pitävät treeni sisällön vaihtelevana. Toisinaan painotetaan suora lyöntejä, ja niiden yhdistelemistä erilaisissa sarjoissa. Joskus treenin pääteemana ovat koukkulyönnit ja lähiottelu tyyppinen harjoittelu. Välillä otetaan enemmän aikaa välineharjoitteluun hyppynarujen, tennispallojen ja askeltikkaiden parissa. Aika-ajoin myös hyökätään säkkitreenin pariin purkamaan kovin lyöntivimma.

Tiistain ja keskiviikon jatkoryhmien treeni on samanlainen.

Jatkokurssille osallistujilta edellytetään käsisiteiden käyttöä sekä omia nyrkkeilyhanskoja.

Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä Meri-Tuuliaan 044 235 6317 tai merituulia@harjamakimove.fi

Huom!

Mahdollisuus omatoimiseen harjoitteluun.

Mikäli osallistut keväällä 2020 Harjamäki MOVEn jatkoryhmään, sinun on mahdollista tulla treenaamaan nyrkkeilysalille omatoimisesti seuraavina ajankohtina, ellei toisin ilmoiteta:

Maanantaisin klo 19.30-20.30

Tiistaisin klo 19.30-20.30

Tästä mahdollisuudesta lisäinfoa kauden alussa. Voi olla, että saadaan joku omatoiminen treenivuoro vielä lisää.